Blackfish

Blackfish on amerikkalainen dokumentti, joka kertoo miekkavalas Tilikumista ja SeaWorldistä, joka omistaa valaan. Dokumentissa käsitellään vankeudeussa olevien miekkavalaiden surkeita oloja ja kouluttajien kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Dokumentti sai ensiesityksensä 2013 Sundancen filivestivaaleilla ja sitä on levittänyt Mangolia Pictures ja CNN Films. Blackfish oli ehdokkaana BAFTA:ssa parhaan dokumentin tittelistä.

Blackfish -dokumentissa nähdään järkyttävää videomateriaalia valaiden vangitsemisesta ja kouluttajien kuolemista. Dokumentti haastaa ihmiset ajattelemaan tarkemmin suhdettaan luontoon ja sen eläimiin. Blackfish keskittyy pitkästi miekkavalas-Tilikumiin, joka on aiheuttanyt yhteensä kolmen ihmisen kuoleman. Elokuvassa käsitellään valaan vangitsemista Islannissa ja muiden miekkavalaiden väkivaltaista sitä kohtaan Sealand of Pacificissa. Dokumentissa käsitellään myös SeaWorldin valheita miekkavalaista, kuten esimerkiksi niiden elinikästä ja kuinka emme voi vieläkään ymmärtää täysin näitä upeita olentoja. Blackfishiä varten on haastateltu kuolleen kouluttaja Dawn Brancheaun entisiä kolleegoja, jotka kertovat kokemuksiaan Tilikumista ja muista vankeudessa elävistä valaista, jotka on riistetty laumoistaan.

tilikum 1

Ensimmäinen karun kohtelun Tilikumin hyppysissä sai Keltie Byrne, joka työskennellessään osa-aikaisena kouluttajana liukastui miekkavalasaltaaseen. Tilikum ja kaksi muuta valasta hukuttivat tuolloin vain 21-vuotiaan meribiologian opiskelijan. Tapauksen jälkeen Tilikum siirrettiin SeaWorld Orlandoon ja Sealand of Pacific suljettiin pian Byrnen kuoleman jälkeen.

Toinen kuolema sattui, kun 27-vuotias Daniel P. Dukes löydettiin kuoleena Tilikumin selästä. Dukes oli vieraillut vesipuistossa edellisenä päivänä ja ilmeisesti onnistunut piilottelemaan sulkemisajan jälkeen vartijoilta. Hänet löydettiin hukkuneena seuraavana päivänä miekkavalasaltaasta.

Tilikum tappoi kokeneen kouluttaja Dawn Brancheaun kesken tämän ”Dine with Shamu” -shown. Brancheau oli hieronut Tilikumia, joka oli osa shown rutiinia, kun valas nappasi häntä kädestä ja veti altaaseen. Ruumiinavauksessa kuolemansyyksi selvisi hukkuminen ja hänen ruumiissaan oli paljon pahoja ruhjeita.

tilikum 2

SeaWorld kieltäytyi osallistumasta dokumentin tekoon ja myöhemmin väitti sen olevan virheellinen. SeaWorld vastasi myöhemmin avoimella kirjeellä dokumentin esittämiin syytöksiin. Lukuisat artistit peruivat keikkojaan SeaWorld Orlandossa pian dokumentin julkaisun jälkeen ja SeaWorldin tulos on kääntynyt huimaan laskuun. Useat yhteistyökumppanit myös lopettivat yhteistyönsä vesipuiston kanssa.

Blackfish -dokumentti on raskasta katseltavaa, eikä sitä suositella katseltavan perheen pienimpien kanssa. Dokumentti saa kuitenkin ajattelemaan katsojan omaa suhdetta luonnon ja sen upeiden eläinten kanssa, ja miettimään jospa emme olekaan tämän planeetan älykkäin eläin. Blackfish on hyvä dokumentti niille, jotka ovat kiinnostuneet eläinten oikeuksista ja haluavat itselleen pohdiskeltavaa, etenkin kun Särkännimen delfiinien kohtalo on ollut paljon otsikoissa.

Katso elokuvia netissä

Nykyään lähes jokainen ihminen, etenkin nuoret, käyttävät jotakin netin suoratoistopalvelua, elokuvien katselemiseen. Saatavilla on kymmeniä erilaisia palveluita, joista suosituin on ehdottomasti Netflix. Muita palveluita ovat esimerkiksi HBO Nordic, Amazon Prime, sekä Viaplay. Kaikista näistä palveluista, löytyy satoja erilaisia tv-sarjoja, ja elokuvia. Mikäli siis kaipaat uutta katseltavaa, tilaa jokin suoratoistopalvelu! Useissa niistä on saatavilla yhden kuukauden mittainen kokeilujakso, jonka aikana saa käyttää palvelua ilmaiseksi. Jos et kuitenkaan halua jatkaa tilausta, muista peruuttaa se, tai tililtäsi tullaan veloittamaan joka kuukausi tietty summa, jonka palvelu maksaa. Myös monet musiikkipalvelut, kuten Spotify, toimii samalla periaatteella.

Esimerkiksi Netflixissä, on saatavilla satoja erilaisia nimikkeitä eri tyylilajeista, kuten dokumentteja, komedioita, trillereitä, ja niin edespäin. Voit aina löytää uutta katseltavaa, ja sen takaa sivuston päivitys. Joka kuukausi tulee lisää katsottavaa, ja sisältö vaihtuu tasaisin väliajoin.

Minä olen löytänyt Netflixistä vaikka kuinka paljon uutta katseltavaa, kuten loistavia tv-sarjoja, ja elokuvia, joita en ole koskaan nähnyt, mutta aina halunnut katsoa! Suosikkejani sarjoista, ovat komediasarjat, ja elokuvista dokumentit, sekä klassikot, joita on molempia saatavilla Netflixissä, laaja valikoima. Mikään ei ole mukavampaa katseltavaa iltaisin, kuin hyvin tehty dokumentti, mielenkiintoisesta aiheesta. Nähtäväksi jää, minkä itse valitsen tänä iltana. Suosittelen lämpimästi muillekin, että tänä viikonloppuna tutustutte tarjontaan, ja jätätte leffaliput ostamatta! Etenkin Suomessa, elokuvaliput ovat niin kalliita, että kahden lipun hinnalla, maksaa jo muutaman kuukauden Netflix-tilauksen.