Aki Kaurismäen, Kauas pilvet karkaavat

kauas pilvet karkaavat

Tänään esittelyssä uskomaton suomalainen elokuva, joka vähäeleisyydellään saa katsoja koukuttumaan. Kyseessä on Aki Kaurismäen vuonna 1996 ohjaama Kauas pilvet karkaavat-elokuva, joka sai mm.Jussi-palkinnon. Elokuvan pääosissa nähdään Aki Kaurismäen luottonäyttelijänäkin tunnettu Kati Outinen ja Matti Pellonpään yllättäen menehdyttyä, hänen tilallaan Kari Väänänen. Aki Kaurismäki halusi kuitenkin omistaa elokuvan hyvälle ystävälleen Matti Pellonpäälle, josta vuosien saatossa tuli paitsi Kaurismäen hyvä ystävä myös Outisen ohella vakiokasvo Kaurismäen elokuvissa.

Tarina kertoo Helsinkiläisestä pariskunnasta, joilla on taloudellisesti tiukkaa, mutta he jaksavat aina vain uskoa parempaan tulevaisuuteen. Asiat mutkistuvat kun Lauri (Kari Väänänen) jää työttömäksi raitiovaununkuljettajan työstään. He kitkuttelevat joten kuten eteenpäin arjessaan, mutta nurkan takana vaanii jo uusi epäonni. Ilona (Kati Outinen) menettää työnsä ravintola Dubrovnikin hovimestrina, paikan mennessä konkurssiin. Näistä epäonnekkaista tapahtumista alkaa elokuvan kertomus siitä kuinka hankalassakaan tilanteessa ei tulisi koskaan antaa periksi ja luovuttaa. Lauri sekä Ilona kummatkin joutuvat kohtaamaan elokuvan aikana raadollisen maailman ja huomaamaan kuinka paljon rahalla on valtaa tässä maailmassa. Laurin ja Ilonan rakkaus kuitenkin kestää koettelemukset ja elokuvan lopussa sinnikkään pariskunnan elämä helpottuu.

Aki Kaurismäen elokuvat ovat tunnettuja niukasta dialogistaan ja sanonta “less is more” todella pitää Kaurismäen elokuvia katsoessa paikkaansa. Tarinan kulku ja sen todella niukka elekieli hurmaa nykyiseen yltiövisualistiseen maailmaan tottuneet aistit ja saa katsojan suorastaan nauliintumaan paikoilleen. Ohjaus ja elokuvan kerronta on niin herkällä kädellä tehtyä, että se saa suorastaan liikuttumaan elokuvaa katsoessa.

Kun kaipaa jotain enemmän kuin pelkkää pintaraapaisua, silloin kannattaa katsoa tämä elokuva ja miettiä sen mukana kulkevaa sanomaa.

Kaikkien aikojen sarja, Klovni-kyllä hävettää!

Tänään on pakko ottaa esille yksi loistavimmista koskaan tehdyistä tv-sarjoista. Tanskalainen Klovni, joka kertoo kaverusten Casper Christensenin ja Frank Hvamin uskomattomista ja noloista seikkailuista. Tämä tv-sarja jakaa mielipiteitä rankalla kädellä. Toiset rakastavat ja toisille huumori on ihan liian rankkaa. Tanskalainen huumori sinänsä on oma lukunsa. Todella roisejakaan aiheita ei karteta ja ollaan valmiita vitsailemaan asioilla, joiden aihepiiri voi joillekkin olla jopa jonkinlainen tabu.

Tv-sarjassa siis perehdytään Frankin ja Casperin elämään, josta ei noloja tilanteita puutu. Frank varsinkin on mestari nolaamaan itsensä ja joutumaan mitä tukalimpiin tilanteisiin. Casperin itsekkyys ja taipumus tiirailla jokaisen naispuolisen henkilön perään, saa Casperin (joka suinkaan ei ole sinkku) usein vaikeuksiin, niin vaimonsa kuin muidenkin kanssa.

Sarjan huumori on vähäeleistä, mutta todella vaivaannuttavaa! Seuratessaan Frankin ja Casperin toilailuja, kokee katsoja välillä niin uskomatonta myötähäpeää että tekee itse mieli painua maan alle. Jos pitää todella rankasta huumorista ja siitä että aivan kaikesta voi tehdä huumoria, on Klovni sarja, johon kannattaa ehdottomasti tutustua. Huumori ei kuitenkaan ole vain alapäähuumoria, vaan todella nokkelasti tehtyä komiikkaa, johon ei ole tarvittu taustanaurajia tai amerikkalaisten tv-sarjojen helppoa huumoria.

Sarja on todella koukuttava, ja sen aloitettuaan haluaa nähdä loputkin. Frank ja Casper ovat myös tehneet kaksi elokuvaa, joiden  huumori jos mahdollista menee vielä muutamaa astetta roisimmaksi kuin tv-sarjat. Sekä sarjaa että elokuvia on vaikea kuvailla niin, että lukija saisi oikeanlaisen kuvan niistä. Ei voi kuin kehoittaa itse katsomaan ja muodostamaan mielipide näiden mestari koomikoiden taidonnäytteestä.

Frendit: kaikkien aikojen suositun tv-sarja

Viime viikolla tuli täyteen 12 vuotta klassikoksi muodostuneen TV-sarjan, eli Frendien viimeisen jakson esityksestä. Sen kunniaksi päätimme kirjoittaa, mitä me muistamme kyseisestä sarjasta.

Miksi kuuden ystävän elämästä kertova tuli näin suosituksi? Ehkä juuri siksi, että roolihahmoihin on helppo samaistua. Jokainen ihminen, oli sitten nuori tai vanha, voi löytää Frendien hahmojen luonteenpiirteistä samankaltaisuuksia itseensä. Hahmot ovat tarkasti luotuja olemaan todenmukaisia, sillä samanlaisia ihmisiä löytyy tosielämästä vaikka kuinka paljon. On hieman liioiteltu, jotta sarjasta tulee hauska, mutta ei kuitenkaan hippastakaan liikaa, joten se on täydellisesti pysynyt oikealla alueella käsikirjoituksensa kanssa.

Frendeistä tuli jo alkuaikoina niin suosittu, että sarjasta päädyttiin tekemään yhteensä 10 vuoden ajan, 10 tuotantokautta. Se on enemmän kuin suurinta osaa muista sarjoista. Frendit on valloittanut kaikkien sydämmet, myös heidän, jotka ovat olleet vasta lapsia, tai ei edes syntyneet TV-sarjan alkuaikoina. Se tunnetaan myös yhtenä maailman tuotteliaimpana sarjana, jonka näyttelijöille on maksettu kymmenistä tuhannista euroista miljooniin euroihin jokaista jaksoa kohden.

Tämän vuoden tammikuussa julkistettiin, että Frendit palaavat yhdellä erikoisjaksolla, ja fanit kirkuivat riemusta. Onhan Frendit olleet kolmekymppisille jotain, jonka kanssa on kasvanut lapsesta aikuiseksi. Jaksoja on näytetty lukemattomia kertoja telkkarissa, ja nykyään niitä voi katsella esimerkiksi Netflixistä.

Frendeistä on tullut ainakin minulle aikojen saatossa niin rakkaita, että hahmot tuntuvat lähes ystäviltä, sillä kymmenien kertojen jokaisen jakson näkemisen jälkeen jokaisen vuorosanan muistaa ulkoa, ja jokaisen roolihahmon tuntee kuin ystävän. Osaa ennakoida, mitä he sanoisivat jossain tilanteessa, ja mitä tapahtuisi, jos Joey tai Chandler olisi täällä.

frendit1

Frendit-sarja on voittanut kymmeniä palkintoja, niin sarja yhdessä, kuin sen näyttelijät yksin.  Esimerkiksi Lisa Kudrow on palkittu useaan otteeseen näyttelijänroolistaan Frendien Phoebe Buffayna. Vielä enemmän palkittu oli Jennifer Anistonin rooli Rachel Greeninä, hän on saanut kunniaa roolistaan erityisesti yleisön valitsemista palkinnoista, kuten People’s Choice ja Teen Choice. Aniston on palkittu Rachelin roolista myös Emmyllä vuonna 2002, ja Golden Globe -palkinnolla vuonna 2003.

Vaikka useimmiten katsoja tykkää kaikista hahmoista Frendeissä, sillä ne täydentävät toisiaan täydellisellä tavalla, niin usein muodostuu yksi suosikki yli muiden. Oli se sitten huumorilla epävarmuuksiaan peittelevä Chandler, diivaileva Rachel, naisten ja ruoan ystävä Joey,  kontrollifriikki Monica, tohtori Ross, tai arvaamaton Phoebe. Näiden kuuden joukossa ei tiedä koskaan, mitä tapahtuu. Koskaan ei kuitenkaan voi tapahtua mitään liian dramaattista, joka sotkisi kuviot täysin, joten senkin takia Frendejä on niin mukava katsella. Voi olla rauhassa, sillä tietää, että mitään kamalaa ei tule tapahtumaan. Draamaa riittää, mutta ei liikaa. Kaikesta selvitään, sillä jos jollakin hahmoista menee huonommin, on aina joku toinen auttamassa, jolla menee paremmin. Frendit kertoo ennen kaikkea siitä, että elämä voi olla mahtavaa, vaikka se ei olisikaan täydellistä. Uskon, että se on yksi sarjan menestyksen salaisuuksista.

Jäämme jännityksellä odottamaan sitä, milloin, ja missä muodossa, Frendien yhteenpaluu, eli erikoisjakso tapahtuu. Itse en ainakaan malta odottaa klassikkosarjan kokoonpanon yhteenpaluuta. Toisaalta hieman pelottaa, jos hahmojen elämä onkin yhtäkkiä todella erilaista, kuin silloin sarjan viimeisessä jaksossa. Olen kuitenkin luottavaisin mielin, sillä en usko, että erikoisjakson käsikirjoittajat voisivat tehdä sitä sarjan faneille. Nähtäväksi jää, ovatko mukana esimerkiksi sarjan lapset, Ben, Emma, tai kenties Monican ja Chandlerin kaksoset?

Salatut Elämät

salkkarit1

Suomalaisten oma saippuasarja, Salatut Elämät, joka tunnetaan puhekielessä nimellä Salkkarit, ja monilla siitä väännetyillä versioilla. Kuten sanotaan, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Salatut Elämät ovat viihdyttäneet katsojia jo uskomattoman pitkän ajan, sillä ensimmäinen jakso tuli ulos vuonna 1998, eli 18 vuotta sitten. Minä olen kasvanut Salkkareiden kanssa, ja muistan kaikki tapahtumat pääpiirtein Miian kuolemasta Kentaurin räjähdykseen, sekä elävältä hautauksesta vauvojen vaihtoon, ja Siperian tapahtumiin. Kyllä. Kaikki tämä tapahtui Salatuissa Elämissä, suomalaisessa sarjassa, joten se ei ole aivan turhaan saanut saippuasarjan leimaa.

Salatut Elämät kuvaa Pihjalakadun elämää. Kaikki sarjan päähenkilöt asuvat Pihlajakadulla, Helsingissä, tai ovat vähintäänkin jollain tapaa läheisissä yhteyksissä Pihlajakadun asukkaisiin. Kaikki asukkaat liikkuvat myös samoissa kaveripiireissä, ja useimmiten ovat myös jollain tapaa sukua toisilleen. Työpaikatkin ovat yhteisiä kaikille. Barbaari, Happy Homes, Snow Team, Amanda, tai sairaala ovat paikkoja, joissa melkein kaikki sarjan henkilöt työskentelevät, ja viettävät kaiken vapaa-aikansa. Salkkareissa samat kuviot toistuvat, mutta eri henkilöillä. On myös henkilöitä, jotka ovat olleet naimisissa puolen tusinan kanssa sarjan aikana. Pisimpään sarjassa pysyneitä henkilöitä ovat Ismo, eli Esko Kovero, sekä Seppo, eli Jarmo Koski. Ismo on ainoa alkuperäisistä hahmoista, joka ei ole poistunut sarjasta kertaakaan koko lähes 20 vuoden aikana.

Miksi sitten tämänkaltainen sarja kiinnostaa suomalaisia kovasti? Niinkin paljon, että katsojaluvut ovat parhaimmillaan olleet yli miljoona. Se tarkoittaa, että yli viidesosa suomalaisista katsoo Salattuja Elämiä. Totuus on, että sarjan kiekuroihin on helppo jäädä koukkuun, sillä mitä tahansa voi tapahtua, ja seuraava jakso on aina nähtävä. Perjantain jaksot ovat aina kaikkein jännittävimpiä, jotta viikonlopun aikana ei pääsisi unohtumaan, että maanantaina pääsee jännittämään telkun ääreen, mitä tapahtuu Ismolle seuraavaksi.

Ihana Amelie

Amelie

Elokuva arvostelussa Amelie- elokuva joka sai ensi-iltansa 2001. Elokuvan ohjasi Jean-Pierre Jeunet joka on tunnettu värikylläisistä teoksistaan.

Ihana tarina nuoresta ja omalaatuisesta Pariisittaresta joka työskentelee des Deux Moulins-kahvilassa tarjoilijana, etsii paikkaansa ja rakkautta kovassa maailmassa. Elokuvan koko visuaalinen puoli on valloittava, tarjolla on paljon ihania yksityiskohtia ja elokuvaan hyvin sopivaa Yann Tiersenin suloista musiikkia. Värimaailma on rikasta ja esteettisesti suorastaan hengästyttävän upeaa.

Elokuva seuraa Amelien  kasvutarinaa lapsuudesta nuoreksi naiseksi. Hiljainen ja ujo Amelie sulattaa katsojan sydämen vilpittömyydellään ja ystävällisyydellään. Nuoresta yksinäisestä pikkutytöstä kasvaa nuori nainen joka haluaa kaikille ympärillä olevilleen hyvää. Amelie päättää ruveta järjestelemään lähiympäristönsä ihmissuhteita ja kohteeksi joutuvat niin työkaveri, naapuruston yksinäinen vanhus kuin elämäänsä kyllästynyt keski ikäinen mies.

Amélie alkaa levittää iloa ympärilleen tekemällä pieniä asioita. Hän opastaa sokean miehen metroasemalle, kuvaillen samalla tarkasti ympärillä näkyviä tapahtumia. Hän suostuttelee isänsä seuraamaan unelmaansa matkustella maailmalla varastamalla isän puutarhasta puutarhatontun. Hän antaa tontun lentoemäntä Philomènelle, joka lähettää isälle kuvia siitä eri puolilta maailmaa. Amélie saattaa työtoverinsa Georgetten ja Ginan ex-rakastajan Josephin yhteen. Hän lähettää naapurilleen Madeleine Wallacelle vanhoista kirjeistä askarrellun kirjeen vakuuttaen Madeleinen siitä, että tämän mies rakasti tätä ennen kuolemaansa.

Amélien naapurostossa asuu vihanneskauppias Collignon, joka päivästä toiseen on ilkeä työntekijälleen Lucienielle haukkumalla tätä kaikkien kuullen vähä-älyiseksi. Amélie suuttuu Collignonille ja kostaa murtautumalla tämän asuntoon ja tekemällä siellä kepposia. Lucien saa lisää itseluottamusta Collignonin epäillessä omaa järkeään.

Muiden kohtaloita järjestellessään, Amelie tapaa nuoren miehen Ninon joka on oman tiensä kulkija, kuten Amelie. Aivan elokuvan viimemetreillä Amelie rohkaistuu kohtaamaan Ninon ja loppu onkin historiaa…

Elokuvaa on vaikeaa kategorisoida mihinkään tiettyyn elokuva kategoriaan, koska se pitää sisällään niin paljon erilaisia teemoja. Ameliessa on ripaus draamaa, hyppysellinen romanttista komediaa ja jopa ainesta tulevaisuudessa kuulua klassikoiden joukkoon.

Elokuvaa voi suositella kaikille ranskalaisen elokuvan ystäville jotka haluavat katsoa elokuvan joka saa hyvälle mielelle pitkäksi aikaa.

Pääosassa on hurmaava Audrey Tautou, joka tekee ikimuistettavan roolisuorituksen kauniina Ameliena.

poster

 

Mean Girls – kaikkien aikojen teinileffa

meangirls

Päätin kirjoittaa teille hieman elokuvasta, joka kuuluu omiin suosikkeihini, ja joka on onnistunut saavuttamaan järkyttävän suuren suosion, ja on pinnalla vielä yli 10 vuoden jälkeen sen julkaisusta. Siihen ei moni amerikkalainen komedia pysty. Niitä kun tulee nykyään kuin liukuhihnalta, ja samaan tahtiin ne myös unohtuvat. Lisää komedioista voit lukea aikaisemmin ilmestyneestä artikkelistamme. Kyseinen elokuva on kaikkien teinityttöjen, ja monen muunkin suosikkileffa, Mean Girls.

Mean Girls on draamakomedia, joka ilmestyi vuonna 2004. Elokuvassa juuri Afrikasta takaisin Amerikkaan muuttanut, teini-ikäinen Cady Heron joutuu ensimmäistä kertaa elämässään kouluun. Yhtäkkiä hän huomaa olevansa keskellä teinityttöjen draamaa, joiden olemassaolosta hän ei ollut vielä muutama viikko sitten edes tietoinen. Cady saa uusia ystäviä, joiden kanssa hän päättää sotkea koulun suosituimman tytön elämän, jolle Cadyn ystävä, Janis, on katkera vuosia sitten tapahtuneesta. Myös Janisin kaveri, Damien on mukana juonessa.  Cady sopeutuu kouluun hyvin, sillä hän liikkuu kaikki päivät vain koulun suoistuimpien tyttöjen, Plastiikkien eli Reginan, Gretchenin, sekä Karenin seurassa. Mitä ihmeellisimmillä tempuilla Cady yrittää vähitellen sotkea Reginan elämää, ilman että tämä huomaa. Soppaa sekoittaa myös se, että Cady on epätoivoisesti ihastunut Reginan ex-poikaystävään, Aaron Samuelsiin. Lue lisää Mean Girlsin juonesta esimerkiksi täältä.

Elokuva on suorastaan nerokas, eikä sen suosiota voi ihmetellä, sillä niin monet teini-ikäiset tytöt, ja miksei pojatkin, voivat samautua elokuvan hahmoihin. Jokaisesta lukiosta, tai yläkoulusta löytyy omat plastiikit, ja muihinkin elokuvan roolihahmoihin sopivat henkilöt. Stereotypioista on elokuvassa tehty jotain paljon enemmän. Myös opettajat, ja oppilaiden vanhempien roolit ovat tärkeitä elokuvan juonen kannalta, ja hyvin suunniteltuja muistuttamaan oikean elämän henkilöitä. Elokuvan hahmot ovat ihmisiä, joilla kaikilla on omat ongelmansa, mutta jotka kaikki muistuttavat meitä itseämme – tavalla tai toisella. Katso Mean Girlsin traileri alapuolelta.

Batman v Superman: Dawn of Justice

Tämäkin päivä piti nähdä! Kaksi suosittua supersankaria ottavat mittaa toisistaan samassa elokuvassa. 19. maaliskuuta valkokankaille saapui mahtava leffa Batman v Superman: Dawn of Justice ja Suomessa elokuvan ensi-ilta oli 23. maaliskuuta. Moni odotti varmasti innolla tätä elokuvaa, jota markkinoitiin runsaasti ennen elokuvan ilmestymistä. Esimerkiksi jo pelkkiä trailereita oli useita erilaisia, jotka herättivät kiinnostusta ympäri maailmaa. Elokuvan levittämisestä vastasi Warner Bros, joten ymmärrettävästi mainonta oli tehokasta ympäri maailmaa.

Elokuva on tyyliltään suhteellisen synkkä. Pääosissa nähdään Ben Affleck ja Henry Cavill, jotka molemmat tekevät hyvää työtä rooleissaan. Itse ainakin olin hyvin yllättynyt Affleckin suorituksesta, sillä hän ei ole koskaan kuulunut suosikkeihini vaan itse asiassa olen epäillyt hänen kykyjään näyttelijänä. Tällä kertaa jouduin kuitenkin pyörtämään puheeni! Juoni on jännittävä ja pitää mukanaan loppuun asti, tosin joitakin epäloogisia kohtia on matkan varrella. Siitä huolimatta etenkin valkokankaalla kohtaukset ovat näyttäviä.

Kun elokuva sitten ilmestyi, vastaanotto oli yllättävän negatiivinen. Lipputulot ovat kuitenkin suhteellisen korkeat, jotenvirallinen kritiikki ei ehkä ole vaikuttanut katsojien intoon juurikaan. Pohjois-Amerikan ulkopuolella elokuvan suosio on ollut vaihtelevaa. Aasiassa Batman v Superman: Dawn of Justice on otettu innolla vastaan, mutta Euroopassa ja UK:ssa elokuva ei ole mennyt kaupaksi niin hyvin kuin aikasemmin povattiin.

Batman v Superman: Dawn of Justice on katsomisen arvoinen varsinkin niille, jotka näistä sankareista pitävät jo muutenkin. Tässä vielä yksi elokuvan trailereista:

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Traileri

Bond-suosikki: Casino Royale

Kuten varmasti moni lukijoistammekin, olemme täällä toimituksessa James Bond -elokuvien faneja. Uusin Bond-leffa on aina päästävä katsomaan heti sen tullessa elokuvateattereihin. Kun mietin, mikä onkaan 007 elokuvista ihan lempparini, tulee mieleen hurja määrä elokuvia, mutta yksi niistä on yli kaiken. Kun pohdin kiinnostustani kasinoihin ja pelaamiseen huvin vuoksi, tulee mieleen elokuva Casino Royale. Kyseisessä filmissä yhdistyy loistavasti sekä rakkauteni James Bond -elokuvia kohtaan, että kasinoharrastukseni.

Casino Royale on jäjestyksessä 23. julkaistu Bond-leffa, ja se on ilmestynyt vuonna 2006. Pääosassa elokuvassa on Daniel Craig, joka teki Bond-debyyttinsä Casino Royale -elokuvassa. Sittemmin Daniel Craig on esiintynyt kolmessa muussa elokuvassa esittäen Bondia: Quantum of Solace, Skyfall, sekä viimeisin elokuva, Spectre. Craig on haastattelussa kertonut, että ei aio jatkaa enää Bondina 10 vuoden ja 4 elokuvan jälkeen. Jäämme siis jännityksellä odottamaan, kuka on seuraava, joka hyppää salaisen agentin rooliin.

Casino Royale -elokuva kertoo 007 agentin uran alkuajoista. Bondin tehtävänä elokuvassa on hoitaa terrorismin rahoittaja, Le Chiffre vararikkoon, ja Bond päättää tehdä sen voittamalla hänet pokeripelissä. Pokeria pelataan heidän välillään isoilla panoksilla, jotta Le Chiffrelle ei jäisi rahaa terroristioperaatioiden rahoitukseen. Elokuvassa on totta kai mukana myös Bond-tyttö, joka Casino Royalessa on ranskalainen Eva Green. Green tekee roolisuorituksen Vesper Lyndinä, valtiovarainministeriön kirjanpitäjänä. Hän seikkailee Bondin mukana koko elokuvan ajan. Mistä minä pidän elokuvassa, on kohtaukset casinolla, ja tietysti jännittävät toimintakohtaukset. Kasinoissa on upea tunnelma, jota usein tavoittelen pelaamalla netticasinoilla. Jos etsin uutta casinoa, oli se sitten netissä toimiva tai ei, tahdon sen huokuvan perinteistä, tyylikästä casinon tunnelmaa. Bond-elokuvista sitä ei ainakaan puutu. Mikäli kaipaan uusia pelejä, tai etsin mahtavia tarjouksia ilmaiskierroksista tai bonuksista, menen sivustolle Casino-uutiset.com. Sieltä löydän kaikki uusimmat kampanjat ja tarjoukset parhaille nettikasinoille. Joskus netissä pelatessani kuvittelen olevani itse salainen agentti James Bond, jolla on varaa isoihin panoksiin Texas Hold’emissa. Kukapa ei haluaisi olla yhtä onnekas kuin Bond – hänellä on onnea peleissä ja hän on kauniiden naisten suosiossa.

Elokuva on oma suosikkini sen takia, että siinä näytetään Bondin herkkääkin puolta. Leffassa Bond esiintyy hyvin aidontuntuisena, ja monet kriitikot ovat kehuneet elokuvaa hyvin kirjoitetuksi. Samaa aikaa, kun elokuvassa kuvataan upeita kohtauksia casinolla ja jännittäviä taistelukohtauksia, on elokuva myös traaginen rakkaustarina salaisen agentin ja Vesper Lyndin välillä. Bond-tytölle ei käy hyvin elokuvan lopussa. Voisiko olla, että agentin sitoutumiskammo juontaa juurensa aina tähän uran alussa pieleen menneeseen rakkaustarinaan? Elokuva Casino Royale oli kaikkien aikojen tuottavin Bond-elokuva, aina siihen asti kun vuonna 2012 leffa 007 Skyfall, sai ensi-iltansa, ja vei samalla Casino Royalen paikan kaikista eniten tuottaneena Bond-elokuvana.

Casinoteema on ollut ilmi miltei kaikissa Bond-elokuvissa jollain tasolla. Kuuluisimpia casinokohtauksia on esimerkiksi ihan ensimmäisessä James Bond -elokuvassa nimeltään Salainen agentti 007 ja tohtori No. Leffassa Bond kumppaneineen pelaa Baccaratia. Toinen loistava kohtaus kasinolla on elokuvassa Timantit ovat ikuisia, vuodelta 1971. Elokuvassa pelataan casinolla Craps-peliä, joka on eräänlainen kasinoilla pelattava noppapeli. Siltä osin olenkin vähän niin kuin James Bond, koska tykkään pelailla etenkin casinon perinteisempiä pöytäpelejä ja korttipelejä. Suureksi onnekseni näitäkin löytyy monelta netticasinolta. Toisin kuin monet luulevat, online-kasinoilla on paljon pöytäpelejä valikoimissaan, ja moni kasino tarjoaa myös pelaajilleen loistavan livekasinon, jonka pelejä on mahdollista pelata reaaliajassa oikeiden jakajien pöydissä – aivan kuin oikealla casinolla.

Sin City & Sin City: A Dame To Kill For

Frank Millerin alkuperäisistä sarjakuvista elokuvamuotoon muutettu Sin City on erittäin mielenkiintoinen katselukokemus. Alunperin kun kuulin että kyseessä on sarjakuviin perustuva elokuva, mielen täytti ensin turhautuminen: Mitä tämä nyt on, taas joku yltäkylläisen typerä yritelmä muuttaa toimivia sarjakuvia mahdollisimman tuottavaksi elokuvaksi, jossa alkuperäinen tarina on vain löyhänä ja pelkästään nimen takia kirjoitettu sisään? Olin väärässä, ja voi herranjumala että olinkin väärässä.

Sin City on loistava elokuva. Se on tehty alkuperäisen sarjakuvan mukaan niin että tarinassa on vain pieniä, tarinankerronnalle tarpeellisia muutoksia. Näyttelijäkaarti vaihtelee tunnetuista henkilöistä tuntemattomimpiin henkilöihin, mutta tässä filmissä sillä ei ole merkitystä kuka on tunnettu ja kuka ei. Kaikki näyttelijät toimivat vuorovaikutteisesti ja tukevat toisiaan läpi koko elokuvan erittäin hienosti. Tunnetuimpia näyttelijöitä ovat muun muassa Bruce Willis, Jessica Alba, Mickey Rourke,  Clive Owen sekä Elijah Wood. Tässä vaiheessa jätettäköön nimeämiset omaan arvoonsa ja keskityttäköön itse elokuvaan.

Sin city on silkkaa silmäniloa alusta loppuun. Se näyttää juurikin eloon heränneeltä sarjakuvalta niin kuin alunperin luvattiin. Lähestulkoon kokonaan musta-valkoisena (kirjaimellisesti musta-valkoisena) toteutettu elokuva käyttää hienosti myös tehostevärejä, alleviivaten tiettyjä tapahtumia ja asioita, sekä antaen säväyksiä kuvaan juuri silloin kun niitä kaipaa. Värien ohella myös paikka paikoin ylilyödyksi vedetyt hahmot ja maskeeraukset ovat kuin kotonaan tässä elokuvassa, ja vaikka helposti ajattelisi koko homman näyttävän naurettavalta, ei se todellakaan ole sitä. Kertakaan koko kaksi ja puolituntisen Sin cityn aikana ei hymyilytä paikoin jopa radikaaleiksi äityvät ideat hahmoissa tai niiden ympäristöissä, vaan huulet venyvät korviin vain sen hienouden takia. Sen takia että tähän on, herran jestas, nähty vaivaa.

Tarina sisältää neljä erilaista, yksittäisten henkilöhahmojen ympärille rakennettua pienempää tarinaa. Vaikka aluksi vaikuttaa että käsissä on pelkkä loppumaton palapeli, loppua kohden kaikki tarinat kuitenkin nivoutuvat saumattomasti yhteen, luoden eheän kokonaisuuden ja vedenpitävän kuvan Sin cityn maailmasta.

Kohtauksista nostaisin esille mieltä raastavan jännityksen Bruce Willisin esittämän John Hartiganin vangitsemisessa, odotuksen tunteen kun Mickey Rourken näyttelemä Marv vihdoin kostaa naisia huvikseen syövälle Kevinille (Elijah Wood) tämän teot silpomalla sekä kiduttamalla tätä. Nämä ovat vain päällimmäisenä mieleen jääviä asioita, ja kohtausten yksilöiminen on loppupeleissä typerää, sillä kokemuksen saavuttaakseen on nähtävä joka ikinen kohtaus tästä hienosta elokuvasta.

Sin city on ennen kaikkea kokemus isolla K:lla. Mielenkiintoista on myös se, että elokuvan luvattua, itsestään selvää jatko-osaa saatiin odottaa niinkin kauan kuin yksitoista vuotta. Ja vaikka aikaa on kulunut hyvin kauan, mielenkiinto ja odotus jatko-osaa kohden oli kova. Oli unelmien täyttymys kun jatko-osa seurasi samaa kaavaa kuin ensimmäinen elokuva, sisältäen samanlaista tarinankerrontaa ja näyttäen samanlaiselta. Jatko osa A Dame To Kill For sisältää myös suurimmaksi osaksi samat (!) näyttelijät kuin reilu kymmenen vuotta aikaisemmin ilmestynyt edeltäjänsä. Pähkinänkuoressa kakkososa jatkaa siitä mihin edellisessä jäätiin, kun John Hartiganin pelastama Nancy päättää lähteä kostoretkellä palauttaakseen kaupungin ja ennen kaikkea oman mielenrauhansa.

Erikseen en tuosta jatko-osasta nosta esille asioita sen kummemmin, vaan tyynesti totean että se tulee katsoa myös. Yhtä korkealle tasolle se ei edeltäjänsä kanssa yllä, mutta on silti taattua rautaa. Niin lähelle alkuperäistä päästään kuitenkin, että päätin sisällyttää molemmat tähän yhteen arvosteluun sillä näen molemmat elokuvat loppupeleissä yhtenä kokonaisuutena.

Pulp Fiction – Tarinoita väkivallasta

Pulp Fiction on ohjaajalegenda Quentin Tarantinon toinen elokuva, joka ilmestyi vuonna 1994. Tämä rajoja rikkova kassamenestys on toimiva ja raikas vielä tänäkin päivänä, ja tulee todennäköisesti ikuisesti olemaan. Pulp fiction voitti muun muassa parhaan elokuvan tittelin useissa kymmenissä kriitikkopiireissä, se voitti muun muassa parhaan ohjauksen, parhaiden näyttelijäsuoritusten, parhaan roolituksen, parhaan puvustuksen sekä monen muun kategorian pääpalkinnot lukuisilla elokuvafestivaaleilla ympäri maailmaa. Elokuva on myös jättänyt jälkeensä erittäin laajan perinnön, josta lukuisat ohjaajat, näyttelijät sekä käsikirjoittajat ammentavat inspiraationsa vielä tänäkin päivänä. Voisi jopa väittää että Pulp Fictionista on muodostunut käsite.

Pulp fiction on ensi alkuun vaikeasti avautuva kokonaisuus, se on monitahoinen sekä erittäin väkivaltainen kertomus jonka sisältämät tapahtumat ovat suoraan kuin.. no, suoraan kuin elokuvista. Vastaavaa  tarinankerronnallista upeutta tavataan tänä päivänä enää erittäin vähän. Oivaa tarinankerrontaa tukee loistavasti rakennetut, monisyiset ja jollain tavalla jopa samaistuttavat hahmot, jotka Quentin Tarantino on rakentanut yhdessä toisen tuottajan, Roger Averyn kanssa. Alla avattuna hieman keskeisimpien hahmojen taustatarinoita:

Vincent Vega (John Travolta): Mafiapomo Marsellus Wallacen alaisuudessa toimiva, maailmanmatkaaja, realistinen mutta elämänhaluinen liimaletti. Toinen tärkeimmistä päähenkilöistä.

Jules Winnfield (Samuel L. Jackson): Toimii myös Marselluksen alaisuudessa, Vincent Vegan aisapari, raamattua ihmisiä tappaessa siteeraava humanisti. Toinen tärkeimmistä päähenkilöistä.

Mia Wallace (Uma Thurman): Marsellus Wallacen vaimo, huumeriippuvainen, omaan pussiinsa muiden kustannuksella pelaava miestennielijä. Mian tärkein hetki elokuvassa on illallinen sekä tanssikohtaus nostalgiakahvilassa yhdessä Vincent Vegan kanssa.

Butch Coolidge (Bruce Willis): Paatunut ammattinyrkkeilijä, joka ottelee ennakkoon sovittuja, rahakkaita otteluita vain dollarin kuvat silmissään. Tärkein hetki elokuvassa Butchin osalta on ennalta sovitun ottelun epäonnistumista seuraava pakomatka.

Marsellus Wallace (Ving Rhames): Häikäilemätön mafiapomo, hoitaa asiansa huolellisesti, niiden luonteesta riippumatta. Wallacen tärkein hetki elokuvassa on Butchin kanssa käyty, panttilainaamon pitäjän sekä erään luonteenvikaisen poliisin yhteiseen seksikammioon päätyvä takaa-ajo.

Mainittujen sekä lukuisten muiden hahmojen rikas kirjo pääsee elokuvassa oikeuksiinsa loistavasti. Elokuvaa seuratessa huomaa odottavansa ja jännittävänsä seuraavaa kohtausta kuin kuuta nousevaa, ja kaikki tapahtumat riuhtaisevat sisintä niin hyvässä kuin pahassa. Kohtaukset ovat välistä erittäin pitkiä, vain yhdellä tai kahdella kameralla toteutettuja eepoksia, jotka alkavat, ottavat aikansa ja loppuvat. Tässä myös piilee yksi elokuvan tärkeimmistä asioista: Nykyajan hektiset, kuvakulmien täyttämät takaa-ajo räiskinnät kalpenevat mennen tullen pulp fictionin hitaiden mutta mielenkiintoisten kohtausten rinnalla. Kaksi ja puoli tuntia pituutta kellottava elokuva ei kuitenkaan missään vaiheessa käy tylsäksi, se ei missään vaiheessa ärsytä valinnoillaan, se ei saa aikaan minkään näköisiä negatiivisia tuntemuksia. Pulp fictionissa määräävät ennen kaikkea oikeasti merkittävät ja hyvät roolitukset, ja se onkin suoranaista ilotulitusta näyttelijävalintojensa osalta.

Elokuvan tarinankerronta on toimivaa, aukotonta ja jotain niin täydellisyyttä hipovaa, että harvoin tulee vastaan muuta filmiä joka kampoihin tälle pistäisi, tai saavuttaisi samanlaista egoistista euforiaa.

Ennen pulp fictionia Quentin Tarantino oli tehnyt vain yhden elokuvan (Reservoir Dogs) joka yksinkertaisuudestaan huolimatta sai kansan kantapäilleen odottamaan seuraavaa teosta. Pulp fictionin jälkeen järkyttävään suosioon nousseen ohjaajan seuraavat elokuvat ovat olleen toinen toistaan menestyneimpiä, ja vakinaistaneet Tarantinon aseman kulttiohjaajana. Vaikka olisin voinut valita tähän arvosteltavaksi lähestulkoon minkä vain Quentinin ohjaaman elokuvan, päädyin tähän. Ja tähän tulen aina vastaisuudessakin päätymään. Pulp fiction on ehdoton helmi, täysin omanlaatuisensa teos vailla vertaa.