Sin City & Sin City: A Dame To Kill For

Frank Millerin alkuperäisistä sarjakuvista elokuvamuotoon muutettu Sin City on erittäin mielenkiintoinen katselukokemus. Alunperin kun kuulin että kyseessä on sarjakuviin perustuva elokuva, mielen täytti ensin turhautuminen: Mitä tämä nyt on, taas joku yltäkylläisen typerä yritelmä muuttaa toimivia sarjakuvia mahdollisimman tuottavaksi elokuvaksi, jossa alkuperäinen tarina on vain löyhänä ja pelkästään nimen takia kirjoitettu sisään? Olin väärässä, ja voi herranjumala että olinkin väärässä.

Sin City on loistava elokuva. Se on tehty alkuperäisen sarjakuvan mukaan niin että tarinassa on vain pieniä, tarinankerronnalle tarpeellisia muutoksia. Näyttelijäkaarti vaihtelee tunnetuista henkilöistä tuntemattomimpiin henkilöihin, mutta tässä filmissä sillä ei ole merkitystä kuka on tunnettu ja kuka ei. Kaikki näyttelijät toimivat vuorovaikutteisesti ja tukevat toisiaan läpi koko elokuvan erittäin hienosti. Tunnetuimpia näyttelijöitä ovat muun muassa Bruce Willis, Jessica Alba, Mickey Rourke,  Clive Owen sekä Elijah Wood. Tässä vaiheessa jätettäköön nimeämiset omaan arvoonsa ja keskityttäköön itse elokuvaan.

Sin city on silkkaa silmäniloa alusta loppuun. Se näyttää juurikin eloon heränneeltä sarjakuvalta niin kuin alunperin luvattiin. Lähestulkoon kokonaan musta-valkoisena (kirjaimellisesti musta-valkoisena) toteutettu elokuva käyttää hienosti myös tehostevärejä, alleviivaten tiettyjä tapahtumia ja asioita, sekä antaen säväyksiä kuvaan juuri silloin kun niitä kaipaa. Värien ohella myös paikka paikoin ylilyödyksi vedetyt hahmot ja maskeeraukset ovat kuin kotonaan tässä elokuvassa, ja vaikka helposti ajattelisi koko homman näyttävän naurettavalta, ei se todellakaan ole sitä. Kertakaan koko kaksi ja puolituntisen Sin cityn aikana ei hymyilytä paikoin jopa radikaaleiksi äityvät ideat hahmoissa tai niiden ympäristöissä, vaan huulet venyvät korviin vain sen hienouden takia. Sen takia että tähän on, herran jestas, nähty vaivaa.

Tarina sisältää neljä erilaista, yksittäisten henkilöhahmojen ympärille rakennettua pienempää tarinaa. Vaikka aluksi vaikuttaa että käsissä on pelkkä loppumaton palapeli, loppua kohden kaikki tarinat kuitenkin nivoutuvat saumattomasti yhteen, luoden eheän kokonaisuuden ja vedenpitävän kuvan Sin cityn maailmasta.

Kohtauksista nostaisin esille mieltä raastavan jännityksen Bruce Willisin esittämän John Hartiganin vangitsemisessa, odotuksen tunteen kun Mickey Rourken näyttelemä Marv vihdoin kostaa naisia huvikseen syövälle Kevinille (Elijah Wood) tämän teot silpomalla sekä kiduttamalla tätä. Nämä ovat vain päällimmäisenä mieleen jääviä asioita, ja kohtausten yksilöiminen on loppupeleissä typerää, sillä kokemuksen saavuttaakseen on nähtävä joka ikinen kohtaus tästä hienosta elokuvasta.

Sin city on ennen kaikkea kokemus isolla K:lla. Mielenkiintoista on myös se, että elokuvan luvattua, itsestään selvää jatko-osaa saatiin odottaa niinkin kauan kuin yksitoista vuotta. Ja vaikka aikaa on kulunut hyvin kauan, mielenkiinto ja odotus jatko-osaa kohden oli kova. Oli unelmien täyttymys kun jatko-osa seurasi samaa kaavaa kuin ensimmäinen elokuva, sisältäen samanlaista tarinankerrontaa ja näyttäen samanlaiselta. Jatko osa A Dame To Kill For sisältää myös suurimmaksi osaksi samat (!) näyttelijät kuin reilu kymmenen vuotta aikaisemmin ilmestynyt edeltäjänsä. Pähkinänkuoressa kakkososa jatkaa siitä mihin edellisessä jäätiin, kun John Hartiganin pelastama Nancy päättää lähteä kostoretkellä palauttaakseen kaupungin ja ennen kaikkea oman mielenrauhansa.

Erikseen en tuosta jatko-osasta nosta esille asioita sen kummemmin, vaan tyynesti totean että se tulee katsoa myös. Yhtä korkealle tasolle se ei edeltäjänsä kanssa yllä, mutta on silti taattua rautaa. Niin lähelle alkuperäistä päästään kuitenkin, että päätin sisällyttää molemmat tähän yhteen arvosteluun sillä näen molemmat elokuvat loppupeleissä yhtenä kokonaisuutena.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *