Vain Elämää

vain elämää

Kaikille varmastikin ainakin jotakin kautta tuttu sarja Vain Elämää, on startannut nelosella 5. lokakuuta 2012. Kyseisessä ohjelmassa suomalaiset laulajat asuvat 8 päivää Satulinnassa, joka sijaitsee Hirvesalmella, lukuunottamatta kuudetta kautta, jolloin he olivat Espanjassa sijaitsevilla Aurinkorannikolla.

Viikon aikana yksi artisteista on päivän artistina ja hän on myös järestänyt muille mukavia hänen näköisiään aktiviteetteja. Lounaalla sekä päivällisellä muut artistit esittävät päivän artistin biisejä omalla tyylillänsä. Viikon viimeisenä päivänä he esittävät duettoja omista kappaleistaan.

Kyseinen sarja ei suinkaan ole pelkästään tuttu suomessa, vaan sitä on esitetty myös Ruotsissa, Norjassa, Virossa sekä Tanskassa. Ohjelma on siis tunnettu ympäri Eurooppaa!

Kaudet ja tähdet

Kausia on tällä hetkellä ilmestynyt jo kuusi. Kausilla on olleet mukana seuraavat tähdet:

Ensimmäinen kausi starttasi vuonna 2012, kyseisellä kaudella esiintyjinä nähtiin Jari Sillanpää, Katri Helena, Cheek, Kaija Koo, Erin, Jonne Aaron sekä Neumann. Kaudet on kuvattu putkeen, joten toinen kausi on siis kuvattu sekä esitetty televisiossa vuonna 2013, siinä tähtinä ovat olleet Anna Abreu, Laura Närhi, Maarit Hurmerinta, Ilkka Alanko, Jukka poika, Juha Tapio sekä Pauli Hanhiniemi. Kolmannella kaudella vuonna 2014 esiintyjinä ovat olleet Vesa-Matti Loiri, Jenni Vartiainen, Paula Vesala, Paula Koivuniemi, Elastinen, Samuli Edelman sekä Apulanta bändin keulakuva Toni Wirtanen. Vuonna 2015 alkanut kausi, on pitänyt sisällään musiikkia seuraavilta artisteilta: Antti Tuisku, Virve Rosti, Anssi Kela, Maija Vilkkumaa, VilleGalle, Sanni ja Pave Maijanen. 2016 alkaneella kaudella nähtiin seuraavat tähdet: Hector, Suvi Teräsniska, Chisu, Lauri Tähkä, Anna Puu, Migael Gabriel, Mikko Kuustonen. Tänä vuonna, eli 2017 vuonna esiintyjinä kyseisessä sarjassa on nähty Nikke Ankara, Laura Voutilainen, Irina, Robin, Petra, Olli Lindholm sekä Samu Haber.

Eikä siinä vielä kaikki! Vielä syksyllä 2017 kuvataan all stars kausi. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen kyseisen kauden artisti on ollut jo aikaisemmin mukana, jollakin Vain Elämää sarjan aikaisemmista kausista.  Kyseisellä all star kaudella tullaan näkemään Toni Wirtanen, Jari Sillanpää, Jenni Vartiainen, Sanni, Kaija Koo, Cheek sekä Juha Tapio. Tästä kaudesta tulee takuulla yhtä hyvä kuin aikaisemmistakin ja kukapa tietää vaikka parempikin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *