Videopelit, aikakautemme menestyksekkäin populaarikulttuurin alalaji?

Populaarikulttuuri, sekä sen kehittyminen suomessa ja ruotsissa. Tämä on monelle varsinainen tabu, sillä sanan varsinaista merkistystä moni ei varmasti tiedä. Populäärikulttuurihan on viihdeteollisuuden tuottamaa kulttuuria, johon sisältyvät mm. Musiikki, Elokuvat, TV, Viihde, Sarjakuvalehdet, videopelit, sekä jopa kirjallisuus.

Onkin outoa huomata, että esimerkiksi juuri videopelit on rinnastettu populäärikulttuuriin. Voimmekin muutamalla sanalla käydä läpi esimerkiksi muutaman suositun videopelin syntyä, sekä suosiota naapurimaiden välillä.

Lähdetään liikkeelle esimerkiksi pelisarjasta Battlefield. Lyhenteellä ”BF” tunnettu FPS-peli on suureksi osaksi Ruotsalaisten ansiota. Pelin kehittäjänä toimiva DICE, on nimittäin ruotsalainen yhtiö alunperin. Battlefield on yksi kaikkien aikojen suosituimpia FPS-pelejä, eikä turhaan. Se on miljoonien sotapelejä rakastavien pelaajien ykkösvalinta, kautta maailman. Battlefieldin suosio lähti räjähdysmäisesti liikkeelle, kun jo monta vuotta sitten julkaistettiin peli nimeltä Battlefield: Bad Company 2. Pelisarjan uusin peli tällä hetkellä on Battlefield 4, eikä loppua näytä tulevan. Electronic Artsin (EA) peli (DICE siis kehitti pelin, EA on julkaisuyhtiö), saa lisäosan joka tunnetaan nimellä Battlefield – Hardline. DICE on syrjäytetty tämän pelin kehittelemisestä ja tilalle on tullut Visceral Games niminen yhtiö. Battlefield 4 pelin julkaisu ei ollut kovin ruusuinen, sillä peli ei ollut lähellekään valmis, joten tästä syystä luultavasti EA kyllästyi DICE:n toimintaan. Luvassa on kuitenkin erinomainen peli, joka julkistetaan alkuvuodesta 2015 PS4:lle, sekä Xbox Onelle.

Toinen EA:n, tarkemmin ottaen EA Sportsin kehittelemä peli on NHL15. NHL pelisarja on jo yli vuosikymmenen vanha, eikä se suotta ole maailman parhaaksi urheilupeliksi valittu n. 22 kertaa. NHL15 on tullut kauppoihin syyskuussa 2014, eikä sen suosiolle näy loppua. Peli myy tietysti kaikkein eniten Kanadassa, pelin syntymaassa, sekä paikassa jossa jääkiekkoa palvotaan. Hieman yllättäen, Ruotsi on todella korkealla yhdessä suomen kanssa, kun puhutaan pelin suosiosta. Suomalaiset, sekä Ruotsalaiset ovat siis todellakin jääkiekkohullua kansaa. Pelisarjan viimeisin osa, NHL15, on kuin onkin yksi maailman parhaista peleistä jälleen. On vain ikävää, ettei NHL15 pelille löydy kilpailijaa, sillä tämä varmasti laittaisi EA Sportsikin uudelleen miettimään strategiaansa. Nythän peliä parannellaan aina hieman vuodesta toiseen, jotta parannettavaa jää seuraavallekin vuodelle. Tämä on siis toki looginen myyntistrategia, mutta EA on selkeästi menettämässä kannatustaan, johtuen ennenaikaisista julkaisuista. Esimerkiksi NHL15:n kanssa oli paljon ongelmia sen julkaisuvaiheessa, jotka tietysti nyt jo alkavat olemaan unholassa. Todelliset HC-pelaajat, eivätkä normaalit kuluttajatkaan sitä kovin nopeasti vain unohda.

Kävimme siis äsken läpi kaksi ehkä eniten populäärikulttuuriamme rikastuttavaa videopeliä, jotka suomessa, sekä ruotsissa ovat kuuminta hottia niin sanotusti! Peleille on oletettavasti tulossa vielä monia, ehkä jopa kymmeniä lisäosia, joten pelisarjojen suurfaneilla ei ole siis mitään pelättävää. Peliteknologiakin kehittyy hurjaa vauhtia, joten kohta voit varmasti itsekin jo kotona pukea rynnäkkökiväärin, tai vaikkapa jääkiekkomailan ja aloittaa pelaamisen! Lisätietoja näistä peleistä voit etsiä vaikkapa suoraan EA:n sivuilta, osoitteesta: www.ea.com

Mikäli sinua kiinnostaa esimerkiksi videopelien kehittely, voit jättää yhteystietosi (sähköposti) alla olevaa kommenttikenttään. Etsimmekin uusia huippuosaajia, aina kasvavalla pelialalla. Mikäli katsomme että sinulla riittäisi rahkeet, sekä olisi tarpeeksi kiinnostusta, laitamme sinulle sähköpostia niin pian kuin mahdollista! Yhteydenottomme tapahtuu kuitenkin minimissään n. viikon kuluttua, johtuen suuresta palautemäärästä.

Mikäli sinulla on jotain lisäkysymyksiä, voit aina olla suoraan yhteydessä toimitukseemme. Vastaamme mielellämme kaikenlaiseen palautteeseen, negatiiviseen, tai positiiviseen.

Toivotamme sinulle mukavaa päivän jatkoa, sekä rauhallista joulun odotusta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *